Ideoita perhelomalle

Perheloman suunnittelussa on paljon mietittävää. Neljävuotiaan unelmaloma saattaisi olla kolme päivää teemapuistossa, jossa aikuisen kiinnostus loppuu parissa tunnissa. Aikuisesta saattaa kuulostaa ihanalta viettää päivä taidemuseossa, mutta lapsi kestäisi ehkä juuri ja juuri tunnin.

Näiden vinkkien avulla suunnittelette perheloman, joka on kaikille hauska:

  • Jakakaa päivä osiin. On hyvä muistaa, että lapset pitävät yksinkertaisista ja tutuista asioista. Jos lapsi pitää minigolfista, pelatkaa kierros, vaikka kodin lähellä olisi samanlainen rata. Rakentakaa pieni hiekkalinna. Älkää suunnitelko suuria seikkailuja.

  • Jos lähdette kiertoajelulle nähtävyyksiä katsomaan, valitkaa lyhyt kierros. Parin tunnin veneretki rannikon tuntumassa on bussikiertoajelua kiinnostavampi vaihtoehto pienelle lapselle.

  • Järjestäkää parisuhdeaikaa. Hankkikaa lapsenvahti yhdeksi tai kahdeksi illaksi, jotta saatte hieman kahdenkeskistä aikaa. Tänä aikana teidän ei tarvitse tehdä mitään erityistä, sillä joskus vain rauhallinen yhdessäolo on tarpeen.

  • Älkää suunnitelko päivää täyteen, Pienillä lapsilla on aivan omat aikataulunsa. Jos lapsi on usein kiukkuinen iltapäivällä, olkaa valmiita muuttamaan suunnitelmia, jotta hän voi nukkua päiväunet. Pienet päivätorkut voivat tehdä vanhemmillekin hyvää.

  • Pyrkikää sovittamaan automatkat sellaisiin aikoihin, jolloin lapsi on väsynyt. Tässäkin suhteessa lapset ovat erilaisia. Jotkut lapset nukahtavat saman tien, kun auto nytkähtää liikkeelle ja voivat nukkua tunteja. Toiset taas torkahtavat hetkeksi. Joillekin perheille paras aika lähteä autoajelulle on lapsen päiväunien aikaan.

  • Pyrkikää viettämään koko loma samassa kohteessa. Tällöin lapsen ei tarvitse koko ajan sopeutua uusiin asioihin, mikä vähentää myös aikuisten stressiä.

  • Lentokentälle kannattaa varata reilusti aikaa. Lentomatkustaminen pienten lasten kanssa voi olla stressaava kokemus. Jatkolennolta jääminen harmittaa sitä enemmän, mitä useampi lapsi matkaseurueeseen kuuluu.

  • Tarkkaile omia tunteitasi ja asennettasi. Lapset peilaavat aikuisten tunteita omassa tunneilmaisussaan. Jos aikuinen hermostuu, lapsikin hermostuu. Jos aikuinen pysyy rauhallisena myös ongelmatilanteissa, lapsikin todennäköisesti pysyy rauhallisena.

Tässä on joitakin vinkkejä, jotka auttavat pitämään stressin kurissa ja luomaan hauskan loman koko perheelle. Lapsillakin on hyvä ja huonoja päiviä siinä missä aikuisillakin.

Evästesuostumus